Ei koske meitä. Meillä puutarhatuolit ovat sitä varten, että niihin horjutaan siinä vaiheessa, kun jalat eivät enää kanna.
Ollaan raadettu kuin orjat koko kesän. Kompostivastaava rakennustöissä ja itse mullanpöllyytyksessä. Pihasuunnitelma on tatuoitu aivoihini ja hulluus ajaa kohti päämäärää. Aika käy vähiin tämän kesän osalta.
Kesään tarvittaisiin ainakin pari kuukautta lisää aikaa, sillä on suuri vääryys, että sato kypsyy kasvimaalla ja metsässä yhtä aikaa.
Kompostivastaavan aikataulut menivät sekaisin parin viikon sadekauden takia, sillä kellarin muuraaminen on hankalaa rankkasateessa. Verannalta puuttuivat sähköt eikä pakastimesta ollut tietoakaan. Kasvimaa pukkasi hulluna avomaankurkkua ja papua ja metsästä sai korillisen herkkutatteja kymmenen minuutin pyörähdyksellä. Säilö niitä sitten, kun säilöntäpaikat puuttuvat. Pakastinta ei ole vieläkään, mutta kellari on valmis!
Itselläni ei ole osaa eikä arpaa etikkasäilykkeiden syntymisessä, sillä olen viettänyt viimeiset puolitoista kuukautta vainajien seurassa kalmistoa hoitaen. Sieltä kun iltaisin kotiutuu ei säilöminen ole aivan päällimmäisenä mielessä.
Ja saikin sitä lopulta.
Monttujen määrän pitää kuitenkin olla vakio, joten kiireesti piti kaivaa uusi, johon voisi hukuttaa etupihan multakasoja. ( Ne ovat jo madaltuneet sen verran, että niiden yli näkee tielle. ) Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että ensilumi olisi tervetullut.
En haluaisi tunnustaa tätä, mutta koska olen äärimmäisen lahjakas tässä lajissa niin onhan se sanottava: Olen tutustunut uuteen ilmiöön, jonka nimi on maaseutustressi. Sen selvin ilmenemismuoto ovat käyttämättömät puutarhatuolit. Mutta ehkä ensi kesänä sitten. Ai niin ne tuolit on päätetty maalata ja sitten on tämä kylpyamme
ja terassi sen viereen ja kivikasa, josta tulee saunan oleskelualue ja...
Mutta huomatkaa ammeen takana oleva lootuskumpu: sehän on entinen hiekkainen laskettelurinne, johon tökkäsin kolme jättikurpitsan tainta. Ehkä myös ensi kesänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti