sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ratkaisuja

Nyt on postilaatikosta löytynyt jo kaksi kirjekuorta täynnä kesäkukkien siemeniä. Aika kunniakkaasti pärjäsin esikasvatettavien suhteen. Tai no, en voinut vastustaa limen väristä tsinniaa, mustaa isokirjopeippiä, värillisiä isokirjopeippejä, narsissitupakkaa ( se on IIHana ), japaninhumalaa enkä kerman väristä krassia. Mutta aika hyvin taisteltu. Se on epäselvää, missä aion esikasvattaa em. hairahdukset, pääasia on omistaa siemenet.

Muuten ostelin tavanomaisia pellonpiennarkukkia: kesämalvikkia, piiankieltä, harsokukkaa, iisoppia, sarjasaippoa, punakosmosta, kesäkukkaseosta ja ruiskaunokkia. Kehäkukat vielä puuttuvat.




Pellonpiennarkukista on todellisuudessa kyse. Naapurin pihassa oli syksyllä traktori, käytiin lennossa pyytämässä se kyntämään nurmikkoomme kasvimaa. Ja sehän kynti. On vara valita, mitä mullan kätköihin piilottaa. Aloitin nyt tärkeimmästä päästä eli yksivuotisista kesäkukista.
Ai niin ryytimaata varten tuli yksi siemenpussi valkosipuliruohoa. Ponteva alku noin kahdeksan aarin omavaraisuusplantaasin viljelyyn.

Yksi kummallisuus on myös se, miksi omaan pihaan näyttää olevan mahdotonta tehdä paperille oikeaa pihasuunnitelmaa. Kaikki on kyllä päässäni, mutta siellä ideat pyörivät kuin tehosekoittimessa. Ryhdistäydyin kuitenkin lomaviikollani ja sain aika lopullisen version pensasalueesta, jonka kaivamisen aloitin syksyllä. Pituutta alueella on 25 m ja leveyttä viitisen metriä leveimmillään.
Tässä selkeä piirros:

Ja selkeä työselostus samassa paketissa.

Haaveilun ja haahuilun lisäksi olen aloittanut konkreettiset kevättyöt leikkaamalla syksyllä metsästä siirtämieni minikuusenalkujen vuosikasvuista pätkät pois sekatööreillä. Kuusia on kuusi kappaletta ja niiden on määrä kasvaa pihasaunan näkösuojaksi. Korkeutta tulee olemaan pari metriä ja vartalon muoto tulee olemaan kartiomaisen pyöreä.

Minikuuset olivat pientä lämmittelyä seuraavaan urakkaan eli 40 metrisen kuusiaidan kevättalvileikkaukseen. Mutta sitä ennen pitää käydä ostamassa polttomootoripensasleikkuri. Ihanaa päästä agrimarkettiin.

Ohessa vielä kuva erämaastani, joka pitäisi täyttää puilla, pensailla, kasvimaalla, kahdella kasvihuoneella ja perennoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti