Muistakaa siis, että joka lapioon tarttuu se lapioon hukkuu.
Olen jo maininnut sen 25 metrin pensasalueen, joka on odottanut roudan sulamista. Siitä pitää kuoria nurmikko pois ja kaivaa kunnon monttu, joka täytetään mullalla, johon suunnittelemani kasvit pääsevät juuriaan venyttelemään.
Nyt roudan sulaminen on kuitenkin kestänyt liian kauan ja olen ehtinyt kehittää kolme muuta kaivamiskohdetta: kasvihuoneen pohjatyöt, parkkipaikan pohjan ja kasvimaan. Rehellisesti pitää tunnustaa, että intohimoista kaivajaakin jo alkaa tässä vaiheessa pyörryttää.
Pihasuunnitelmani kantava ajatus on nurmikon vähentäminen. Ja sehän vähenee. Kunhan joku kaivaa ensin nurmikkoturpeet pois. Turpeita piisaa satoja ( ? ) kottikärryllisiä. Viime syksynä niitä jo kärrättiin tulevalta pensasalueelta varaston taakse. Kunnes kompostivastaavani keksi talven aikana, että tehdään niistä valli keskelle pihaa. Nyt odotellaan roudan sulamista, että saadaan kärrätä ne takaisin hyvin lähelle lähtöpistettään. Elävä puutarhasuunnitelma tarkoittaa sitä, että tehdään samat hommat moneen kertaan.
Kasvihuoneen pohjaa kaivaessani tajusin, että se paksu, musta multa kasvimaallamme ei odota mansikan taimia, siemenperunoita eikä niitä sataa siemenpussiani, jotka olen hankkinut sitten viime näkemän vaan lapiota. Mullan alla nimittäin piileskelee se paksu ruohomatto, minkä traktori sinne syksyllä piilotti. Poissa silmistä, poissa mielestä. En ymmärrä, miten kuvittelin, että ne tuppaat olisivat itsestään jonnekin hävinneet. Lapio ja kärrit esiin ja ruohotuppaat logistiikalla kohti vallia.
Mutta lopussa kiitos seisoo. Tämä näkymä ei kaipaa kaivamista vaan levittämistä. Lapiota siihenkin tarvitaan. Kompostivastaava tilasi kiviainesta. Onneksi hän oli puhelimessa ja älysi sanoa, ettei ihan kasettirekallista tarvita. Että vähän vähempikin riittää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti