Tyhjiä tuoleja

Puutarha muodostuu erilaisista huoneista ja oleskelupaikoista, joihin sijoitetuilla kalusteilla voi rentoutua ja nauttia vihreydestä.
Ei koske meitä. Meillä puutarhatuolit ovat sitä varten, että niihin horjutaan siinä vaiheessa, kun jalat eivät enää kanna.

Ollaan raadettu kuin orjat koko kesän. Kompostivastaava rakennustöissä ja itse mullanpöllyytyksessä. Pihasuunnitelma on tatuoitu aivoihini ja hulluus ajaa kohti päämäärää. Aika käy vähiin tämän kesän osalta.

Kesään tarvittaisiin ainakin pari kuukautta lisää aikaa, sillä on suuri vääryys, että sato kypsyy kasvimaalla ja metsässä yhtä aikaa.

Kompostivastaavan aikataulut menivät sekaisin parin viikon sadekauden takia, sillä kellarin muuraaminen on hankalaa rankkasateessa. Verannalta puuttuivat sähköt eikä pakastimesta ollut tietoakaan. Kasvimaa pukkasi hulluna avomaankurkkua ja papua ja metsästä sai korillisen herkkutatteja kymmenen minuutin pyörähdyksellä. Säilö niitä sitten, kun säilöntäpaikat puuttuvat. Pakastinta ei ole vieläkään, mutta kellari on valmis!

Itselläni ei ole osaa eikä arpaa etikkasäilykkeiden syntymisessä, sillä olen viettänyt viimeiset puolitoista kuukautta vainajien seurassa kalmistoa hoitaen. Sieltä kun iltaisin kotiutuu ei säilöminen ole aivan päällimmäisenä mielessä.

 Tämä kivetty kanjoni odotti sen sijaan viikkotolkulla huomiotani.

Ja saikin sitä lopulta.

Monttujen määrän pitää kuitenkin olla vakio, joten kiireesti piti kaivaa uusi, johon voisi hukuttaa etupihan multakasoja. ( Ne ovat jo madaltuneet sen verran, että niiden yli näkee tielle. ) Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että ensilumi olisi tervetullut.

En haluaisi tunnustaa tätä, mutta koska olen äärimmäisen lahjakas tässä lajissa niin onhan se sanottava: Olen tutustunut uuteen ilmiöön, jonka nimi on maaseutustressi. Sen selvin ilmenemismuoto ovat käyttämättömät puutarhatuolit. Mutta ehkä ensi kesänä sitten. Ai niin ne tuolit on päätetty maalata ja sitten on tämä kylpyamme 

ja terassi sen viereen ja kivikasa, josta tulee saunan oleskelualue ja...

Mutta huomatkaa ammeen takana oleva lootuskumpu: sehän on entinen hiekkainen laskettelurinne, johon tökkäsin kolme jättikurpitsan tainta. Ehkä myös ensi kesänä.

Viljelyä

Ei elämä pelkkää rakentamista eikä myöskään viimeaikaista mökin maalaamista ole.

Puutarhassa tapahtuu koko ajan, sillä kesä kulkee kuin juna arovuokoista rhodoihin, norjanangervoista juhannusruusuun, vuorikaunokeista pioneihin. Pihasta on löytynyt paljon vanhoja perennoja ja ihanimmat kaikista ovat valkoinen ja punainen ikivanha kiinanpioni. Muhkeisiin kiinanpioneihin  voisi hukkua.

Kaivovesi ja pumppu ovat olleet korvaamattomia apuja viime ajan hellejaksolla. Kasteltavaa on riittänyt kasvihuoneessa, kasvimaalla, pensasaitarintamalla, neljässä omenapuussa ja uuden uutukaisella pensasalueella. Erittäin viisasta on istuttaa kolme pilvikirsikkaa ja 25 pensasta hyvään multaan, mutta läpäisevään hiekkamaahan heinäkuussa ja jäädä sitten odottelemaan helteitä. Mutta kun minä halusin.

Vielä mikään ei ole kuollut, mutta pilvikirsikoille käyn päivittäin puhumassa ja tsemppaamassa. Ja kastelen 10 litran kannuilla, että tiedän täsmälleen paljonko kastelen. 20 - 30 litraa kerralla per puu. Viisaampi olisi myös laittanut istuttaessa kasteluputket suoraan juuristoon, mutta minä olin liian täpinöissäni pottieni kanssa. Nyt sitten " imetän " kannu kerrallaan. Ja keltaisia lehtiä silti...

Kasvihuoneessa voidaan hyvin. Tomaatinraakileita löytyy, kurkkua on jo syöty ja kompostivastaavan viiniköynnös kiipeilee jo ihan energisesti. Istutettiin se kasvihuoneen sorapohjan läpi pohjamaahan. Saavat juuret lämmitellä siellä pakkasella.

Kasvimaalla syntyy tulosta: perunoiden, salaattien, yrttien ja retiisien suhteen ollaan omavaraisia, maistettin myös ekat nauriit raasteena salaatissa eilen. Sipulit, punajuuret, kesäkurpitsat, porkkanat, palsternakat, pavut, herneet ja mangoldit tekevät tuloaan. Samoin vähän harvinaisemmat mustajuuri ja maa-artisokka.

Maa-artisokka tuntuu olevan rautainen selviäjä, ei tarvitse edes kastelua. Se on eristetty omaan penkkiinsä, koska kerrankin varoituksesta otettiin vaarin ja uskottiin, että se on leviävää.

Vatuista on poimittu ensimmäiset auringonlämpimät marjat, punainen viinimarja valmistuu näillä hetkillä ja mansikantaimet ovat päässeet hyvään alkuun. Annan niiden kehitellä rönsyjä kaikessa rauhassa, sillä tarkoitus on laajentaa mansikkamaata syksyllä.

Viime viikkojen kuluessa on selvinnyt sekin, mikä on optimismin huippu. Se on hiekkadyyni, johon on riputeltu kaksi pussia ketokukkien siemeniä ja jota sitten kastellaan toivorikkaana iltaisin. Ja käydään suurennulasilla tutkailemassa. Näkyyhän siellä tällaisia. Muutama.

Niitä vain tarvittaisiin aika monta, että hiekkainen arkkitehtooninen elementtimme muuttuisi kukkamäeksi. Toinen hyvä vaihtoehto olisi, että jättiläislintu tulisi ja korjaisi jätöksensä pois.

Olo on kuin hiirellä

Nyt tiedän, miltä hiirestä tuntuu kun se syö tiensä läpi juuston. Ei, en ole muuttunut kastemadoksi vaikka olen taistellut tieni läpi kahden 15 kuution multakasan. Oli nimittäin tosi hyvä idea kipata mullat pensaskanjoni-kuopan molempiin päihin. Levitettäessä multaa siitä oli apua, mutta sitten oli kanjoni täynnä ja molemmissa päissä edelleen pari alppien rapautuneempaa muotoa. Mutta ohi on! Ja olo on voittajan.

Katsokaapa näitä kuvia. Oli farkun perä täynnä pensaspotteja, kun kotiinpäin ajeltiin. Pilvikirsikat oli haettu aikaisemmin lähikaupasta. On pihajasmiketta, tähtijasmiketta, kameliajasmiketta, koreaonnenpensasta, kääpiökanukkaa ja väriläikkinä keltalännenheisiangervoa, keltajapaninangervoa, hurmehappomarjaa ja kääpiöhurmehappomarjaa.

Konkretisoitui istuttaessa sekin asia, miksi on järkevää tehdä tarkka istutussuunnitelma. Visio, jossa verkkokalvoilla oli korkeaa vihreää tuolla, tuolla väripisteitä, tuolla matalat pyöreät sai ottamaan pottien kanssa aika monta ylimääräistä askelta. Onneksi naapurit eivät olleet kotona sitä tanssia seuraamassa.


No niin, voitte poistaa siteen silmiltä. Tässä:

Pressujen alla on vielä "jämämullat", joille on kyllä jo sijoituspaikat kehitelty. Tulossa on hortenssia-penkki, saniaispenkki, ruusupenkki, kevätpenkki ja pionipenkki. Ai niin ja pensasruusukuja. Häpeillen pitää tunnustaa, että nekin ovat aika isoja.

Tänään oli merkkipäivä sikälikin, että syötiin ekat omat uudet perunat ( luonnollisesti aivan fantastisen hyviä ) ja kompostivastaava veti ensimmäiset maalinvedot valkoisella mökin otsalautoihin. Sääli, että vain veranda on uutta lautaa. Muualla näkymät ovat tällaiset:

Ei mennyt läpi, kun hinkkasin teräsharjalla kolme minuuttia, ojensin harjan kompostivastaavalle ja sanoin, että ihan kiva homma, mutta saat tehdä loput.

Tuulee kaikista ovista ja ikkunoista

Tämä kuva edustaa lepoa ja rauhaa elämässä, auringon lämpöä. Sellaistakin on joskus ollut. En kyllä muista milloin.

Perron tähystyskoppi-projekti on edennyt hyvin. Tässä otoksia matkan varrelta:

Tässä tulee betonia pitkällä putkella.

Tässä nykyinen versio. Vielä pitää vähän kehitellä.  Juhannusta kuitenkin vietettiin jo "sisätiloissa".

 Nyt on juhannus ohi, vettä lotuuttaa ja lämpömittarissa on aina vähemmän elohopeaa näkyvissä.

Pihassa on 30 kuutiota multaa kahdessa kasassa ja niillekin pitäisi paikka löytää heti kun sade hellittää.
Eilen heitin "pöytävuorelle" kaksi pussillista ketokukkien siemeniä ja verhosin sen harsoilla. Nyt elän toivossa, että sinne jotain versoaa. Ehdottomasti rohkaisen muitakin tekemään keskelle pihaa vallin ja sitten vasta miettimään, millä se naamioidaan sen näköiseksi, että se kuuluu puutarhaan eikä ole jättiläislinnun jätös. Jotenkin on olo, että joudun vielä asian kanssa kamppailemaan.

Tässä aloittelen vuorikiipeilyä multavuorellani 

Kasoja

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka asuttavat nousevan auringon taloa. Tiedättehän sen stailin, jossa koko pihapiiri on täynnä romua ja tavaraa, tuolla on aloitettu yhtä askaretta ja tuolla kahdettatoista ja kaikki on kesken. Enää en ihmettele. Asun nykyään itse nousevan auringon talossa. Ja ymmärrykseni on lisääntynyt.

Positiivisesti ajatellen tällainen tyyli todistaa asukkaiden suunnattomasta innostumisen kyvystä ja kokeilunhalusta, ajoittain myös ahkeruudesta. Haasteena ( = uuskieltä ja tarkoittaa suomeksi helvetillistä ongelmaa ) on asioiden loppuunsaattaminen ja varsinkin finanssipuolen mukana pysyminen. Mutta yritys on kova.

Projekteja riittää ja koska olemme ottaneet järeämmät aseet käyttöön ovat myös monttujen syvyys ja kasojen korkeus lisääntyneet.

Tässä kaivetaan kuoppaa, jonka päälle rakennetaan Perrolle tähystyskoppi, josta aukeaa panoraama kolmeen eri suuntaan.

Seuraavassa kuvassa syntyvä kanjoni nielee vielä kasettirekallisen multaa ja yhden puutarhatilan puskat.

Tässä poistetaan maat parkkipaikkaa varten.

Tämän on hajottanut kompostivastaava aivan omin käsin.

Tämä on syntynyt pellonraivaamisen ja muiden koitosten sivutuotteena. Kausikortit talvikaudelle 2014 - 2015 ovat ennakkomyynnissä.









Myrskyn jälkeen tulee tyyni sää ja toivottavasti niin käy meillekin. Sitä toivoo varsinkin Perro, jota kukaan ei ehdi tarpeeksi lellimään tässä hässäkässä. Se rinkauttikin jo Karkkilaan ja tilasi luksus-loman täysihoidolla ensi viikolle. Seuranpettäjä.

Tehtynä

Keli on ollut keväinen, välillä liiankin kun harson alla lymyilevät Timot saivat lumipeitteen päälleen. Mutta eteenpäin on menty. Siitä huolimatta, että eräs nimeltä mainitsematon pärskii vaaleanpunaista antibioottia ympäri kämppää. Mutta tiedoksi, että on taas aivan oma itsensä. Hyvässä ja pahassa.

Tässä havainnekuva puutarha-aktiviteeteista:

Pelto on nyt raivattu ja sinne on piilotettu Timoa, Nicolaa, mustajuurta, palsternakkaa, retiisiä ja pinaattia. Tänään on tarkoitus jatkaa punajuurella ja porkkanalla.

Kuvassa näkyvät myös neljä vastaistutettua omenapuutamme: Antonovka, Jaspe, Pirja ja Sariola. Ehkä oli hätävarjelun liioittelua laittaa niille vielä vähäksi aikaa jänissuojat, mutta tärkeissä asioissa ei kannata ottaa

riskejä.

Isotuomipihlaja-aidanne on valmis. Pääsiäisenä istutettiin 30 paljasjuurista taimea rajalle. Linjalankaa ei ollut ja tulos on hieman juostenkustua, mutta lohduttaudun sillä, että aitaa ei leikata ja pöheikkö peittää nopeasti juuriston.

Ja lisää seuraa. Aloitan päiväni käymällä uudessa kasvihuoneessa, jossa poteissa on jo alkanut vihertää. On lehtikaalia, kesäkurpitsaa, minttua, tsinniaa, latva-artisokkaa, ruohosipulia, sitruunabasilikaa, krassia, japaninhumalaa, daalioita, avomaankurkkua. Em. vihertävät, vielä paljon on potteja, jotka miettivät. On ollut mielenkiintoista seurata, mitä pakkasyöt ( potit peiton alla ) vaikuttavat itämiseen. Yllättävän vähän.

 Tässä näkyy kolme uutta mustaviinimarjapensasta ja kaksi punaista sekä yksi rabarberi.

Nyt pitää lopettaa. Koiralle pitää antaa toiseksi viimeisen kerran vaaleanpunaista pärskittäväksi. Ja sitten pihalle kuopsuttamaan. Päivä ilman istuttamista on hukkaan mennyt päivä.

Vapputerveiset Perrolta

Moro taas! Ekana täytyy sanoa, että kyllä isännyysväki on puuhannut aika paljon kevättöitä puutarhassa, mutta minun on pakko päästä tähän väliin kertomaan viimeiset karmeat kuulumiseni. Olen ollut niin hitosti sairaana.

Kaikki alkoi noin viikko sitten. Emäntä lähti kahdeksi yöksi reissuun ja me jäätiin isännän kanssa kotiin. Samalla hetkellä, kun mami kantoi kassinsa autoon minua alkoi värisyttää ja tärisyttää. Tuli yrjö olo eikä sekään vielä mitään, mutta mahaan alkoi sattua pikkuhiljaa ja kovaa.
Mami oli pois kotoa enkä minä syönyt enkä juonut. No isäntä tietysti ajatteli yksinkertaisesti, että vain ikävöin mamia. Kyllä mä siitä tykkään, mutta ei sen poissaolo voisi ikinä minulle tällaisia tuskia tuottaa. Mutta yritäpä saada yksinkertaisia ihmisiä ymmärtämään koiran elekieltä ja naaman ilmettä.

No mami tuli kotiin ja tietysti ilostuin siitä ja näytin pirteämmältä jo siitä ilosta, että jos se tajuaisi, että minuun sattuu ja tekisi jotain asialle. Kyllähän se huomasi, että oikein mikään ei ole kunnossa, kun kävelin vappuaattoaamuna jäykästi pienessä kyyryssä kuin parhaassakin kankkusessa. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun yrjöttää ja varoo tekemästä yhtään ylimääräistä liikettä. Mutta tiedoksi myös jatkoa varten, että olen ehdoton absolutisti.

No vihdoin ne tajus soittaa johonkin ja minut kyydittiin paikalliselle eläinlääkärille. Se mitä sitten seurasi ei ollut kivaa, mutta täytyy tunnustaa, että olin aivan naatti enkä jaksanut juuri pistää hanttiin. Koivesta ajeltiin karvat ja hetken jo ajattelin, että trimmaajan ja lekurin ovet meni sekaisin. Mutta kun suoniin aletaan tökkiä neuloja tietää olevansa lekurissa.

Lekuri epäili verikokeiden perusteella, että minulla on haimatulehdus. Kuumetta oli pirusti ja nahka roikkui numeroa liian suurena. Jouduin tippaan ja olihan porukoilla ikimuistoinen vappuaatto, kun ne kuivinsuin seurasi tippani valumista suonistoon. Makasin reporankana klinikan lattialla ja katselin psykedeelisiä vaaleanpunaisia koiranluita tajuntani ulkolaidalla. Olo oli aika taivaallinen kiitos mahtavien kipulääkkeiden. Sitten mentiin kotiin.


Jatkoin vaaleanpunaisten luiden katselua olkkarin lattialla rohjottaen ja vappuaamuna makasin liikahtamatta paikallani enkä viitsinyt avata silmiäni ekaan viiteen minuuttiin, kun porukoilla oli jotain asiaa. Sitten ne ravisteli minua ja olihan siitä  pikkuhiljaa pystyyn ponnattava vaikka huippasi.

Sitten ne soitteli taas johonkin, minut pakattiin autoon ja Turuus en ollut ennen käynytkään. Koivessa oli taas tippa alle aikayksikön. Kuivinsuin jatkoi porukka vappupäivänkin tiputuspussini tarkkailua. Sen verran ne oli olleet fiksumpia, että olivat ottaneet itselleen eväät ja lukemista mukaan. Neljä tuntia ne kökötti jakkaroillaan, en kokenut mitään ihmeparantumista tälläkään kertaa vaikka psykedeelisten luiden väri muuttui vaalean siniseksi.

Sitten ne teki tosi katalan tempun. Minut saateltiin tippapusseineni koiran kokoiseen häkkiin ja porukat häippäsi! Mikä pahinta yläpuolen pienemmissä häkeissä oli kissoja ja ne kiroili ja sähisi karmeasti. Uskomatonta, että ne jätti minut putkaan vappupäivänä. Mutta vartijat olivat kilttejä, veivät ulos jaloittelemaankin ja täytyy tunnustaa, että minua vain väsytti ja nukuin hela tiden.

Seuraavana aamupäivänä kuulin putkaani niiden ääniä putkan respasta ja täytyy myöntää, että vinguin sellissäni silkasta ilosta. Vartija otti tipan vihdoin irti koivestani, lorotin pihalle miehekkäästi ainakin yhden 500 ml pussillisen ja sitten ajettiin kotiin.

On ihanaa olla taas kotsassa. Jalkani nousee kepeästi, huumorintajuni on palannut ja nautin haimatulehdus-diagnoosini mukaista dieettiruokaa. Keitettyä kanaa on syötetty ja ilmeisesti hoitava lääkärini on ohjeistanut, että kädestä syötetään. Siitä suostun armollisesti sen verran syömään, etteivät uudestaan vie putkaan. Vettä ei ole tehnyt mieli, tuskin teidänkään tekisi jos on tiputettu niin, että silmämunatkin kelluvat. Tänään minusta oli tosi outoa, että porukat melkein itki, kun lenkin päälle lipsutin vesisaavista jäävettä kitaan. Joillekin onni tulee kummallisista asioista.

On yksi juttu mikä on suoraan sanottuna ihan paska. Katsokaa tätä kuvaa:

Ei, en ole alkanut nistiksi, vaikka porukka yrittääkin raivoraitista linjaani horjuttaa tällä arsenaalilla. Kaksi antibioottia, kolmiokipulääke ( joo en todellakaan ajele autolla ), yrjönestolääke ja vatsalääke ja kaikkia kahdesti päivässä. Älykkyysosamääräni on sen verran kahdensadan puolella, että minua ei hööpötetä lääkkeitä syömään ruuan joukossa. Kuka nyt haluaisi sormikanansa kulinaarista suutuntumaa pilata antibioottimausteella. Ei, minä otan lääkkeeni lääkeruiskulla nestemäisessä muodossa yhteenpuristettujen hampaiden välistä kuonokopassa. Sen verran hävettää, että siitä ei ole valokuvaa.