Ajattelin tässä valottaa päivieni kulkua noiden kahden kanssa. Yksi, mitä niiden kanssa tarvitsee on mahdoton määrä kärsivällisyyttä. Katsokaa nyt, tässä minä istun aamulla enkä muuta voi.
![]() |
Tuijotan vetoavasti milloin frisbiin |
![]() |
milloin pallon kanssa |
![]() |
ja milloin ilman välinettä |
ja haluaisin tehdä tiettäväksi, että jotakuta pissittää niin saameristi. Mutta ei, ne ei liikahdakaan ennen kuin takassa on poltettu pesällinen puuta ja pellit saatu kiinni. On kuulema mukava palata lenkiltä lämpimään tupaan. No, se hyvä puoli asiassa on, että kun ne vihdoin saa liikkeelle pääsen yleensä aika pitkälle lenkille.
Tässä on minun naulakkoni. Siinä on flexini, heijastimeni ja sadetakkini. Siitä puuttuvat uudet valjaani, jotka sain syystä että olen alkanut kiskomaan flexin päässä. Hmhh ehkä olen alkanutkin, kun on joskus vähän kiire. Nyt valjaat ovat päällä ja kinnaavat etujalkojani niin ettei huvita hirveästi kiskoa.
Tässä olen lenkillä vielä ilman valjaita ja ihmettelen yhdessä isäntäporukan kanssa paikallista eksoottista ilmestystä. Ette taatusti arvaa mitä täällä piilotellaan syksyisin pressujen alla ja kuljetetaan traktoreilla liikenneympyröissä niin vauhdikkaasti että pahkurat poukkoilevat tielle. Ei ole perunaa eikä porkkanaa eikä kaalia vaikka niitäkin näkee täällä rekkalasteittain. Ei, nämä ovat sokerijuurikasta.
Tässä on pahkuroita, jotka isäntä kaiveli omasta pellostamme hiljakkoin. Niitä kuulema voi kaivaa vaikka koko talven esille jos vain lapio pystyy jäiseen maahan.
En kyllä suosittele.
Pahkurat ovat nimittäin maa-artisokkaa, josta saa emännän mukaan maailman ihaninta keittoa, jota se tässä kuvassa vetelee nassuunsa. Valitettavasti maa-artisokka sisältää paljon insuliinia. Itse voitte tarkistaa googlesta, mitä vaikutuksia insuliinilla on ihmiseen. En viitsi sitä tähän laittaa. Enkä siis suosittele maa-artisokan käyttöä ihmisravinnoksi. Enkä koiraravinnoksi.